Päätinpä sitten ryhtyä taistelemaan huonoa musiikkia vastaan, eli toisin sanoen levittämään omasta mielestäni hyvää musiikkia. En nyt tietenkään yritä sanoa, että kaikki musiikki josta en pidä on automaattisesti huonoa, vaan että radiossa ja televisiossa alati pyörivät biisit eivät välttämättä ole ihan niin hyviä mitä myyntilistat antavat olettaa. Suurin osa nykyään julkaistavasta kaupallisesta populaarimusiikista perustaa suosionsa pitkälti jatkuvaan radiosoittoon. Eli mikä tahansa paljon radiosoittoa saava biisi päätyy jossain vaiheessa hitiksi ja myyntilistojen kärkeen. Systeemi on varsin toimiva, sillä radiota kuuntelevat monenlaiset ihmiset. Itsekin olisin ihan tyytyväinen, mutta kun suurin osa tästä musiikista on armottoman surkeaa ja sitä tarpeeksi kuunneltua alkaa itsekin pitää siitä.
Yksi hyvä esimerkki radiosoiton voimasta on muutaman vuoden takainen Eric Prydzin "Call On Me". Itse hankin sen vinyylillä samoihin aikoihin kun sitä ryhdyttiin soittamaan radiossa ja televisiossa. Eihän sitä sitten kauaa jaksanut soitella, kun sitä kuuli kaiket päivät radiosta ja se video pyöri joka musiikkikanavalla. En kyllä itse olisi uskonut, että siitä tulisi ihan oikeasti hitti, mutta niin vain kävi kiitos armottoman radiosoiton kaikkialla maailmassa. Harmi vain, että samalla kyseinen biisi menetti suosiotaan house-tiskijukkien parissa ja siitä tuli osa harmaata popmusiikkimassaa.