Tulipa sitten taas katsottua euroviisut lauantaina. Ei olisi varmaan pitänyt. Yllätyksekseni joukkoon oli tällä kertaa päästetty myös vähän mielikuvituksellisempia tuotoksia, kuten Bosnia&Herzegovinan kilpailukappale. Kaikkein eniten odotin Ranskan kipaletta, jota en ollut ennalta kuullut, mutta tiesin sen olevan hyvä. Sebastian Tellier täytti odotukseni, vaikka herran musiikki taisi olla hieman liian intellektuellia euroviisuyleisölle. Olihan siellä sitten vielä pari ihan kelpo balladia ja Brittien edustaja.
Sitten niitä huonoja puolia. Ruotsilla oli taas kerran sellaista kuraa, mutta minkäs sille mahtaa. Ruotsille vielä lisää miinuspisteitä Latvian kappaleesta, joka oli kertakaikkiaan vain huono ja olisi sopinut paremmin johonkin kaupalliseen lastenohjelmaan. Islannin edustuskappale yllätti myös, tylsyydellään. Mikä ihme siinä perusbassorumpujytkeessä kiehtoo, onhan niitä monia muitakin rumpusoundeja olemassa. Venäjän voittokappale oli mikä oli, imelä perushitti. Oliko tuo voittaja niin yllättävä, kun itse Timbaland oli ollut mukana kappaleen syntyvaiheessa. Ja mikä pointti on tuoda lavalle pirun kallis Stradivarius, kun musiikki tulee playbackina, niin ja se luistelija vielä vielä siihen pyörimään...
Suomi voisi kyllä jo antaa olla, kun me ollaan kuitenkin jo kerran voitettu se kisa ja järjestetty kaikkien aikojen hienoimmat kisat.
keskiviikko 28. toukokuuta 2008
lauantai 24. toukokuuta 2008
Sven
Olen viime aikoina kuunnellut paljon Sven Väthin vanhaa tuotantoa, josta etenkin 'Ritual Of Life' on noussut suosikikseni. Kyseisen kappaleen innoittamana kolusin erästä dj-setteihin keskittynyttä torrent-sivustoa aikeena löytää vanhoja Svenin settejä. Löysin sitten vaatimattoman 14 tunnin setin legendaarisen Omen -klubin viimeisestä illasta vuodelta -98. Omenhan oli Väthin klubi, jota tämä pyöritti useamman vuoden Frankfurtissa, aina vuoteen -98 asti siis. Nykyään Väth pyörittää Frankfurtissa Cocoon Clubia, joka on yksi maailman hienoimmista klubeista ainakin sisustuksen puolesta. Kesäisin Cocoon rantautuu joka maanantai Ibizalle, jossa paikkana toimii Amnesia. Ja julkaiseehan Cocoon myös levyjä, tietenkin.
Sven Väth aloitti 80-luvulla musiikkibisneksen, jolloin miestä kuultiin ainakin discopop-bändissä nimeltä OFF, jonka tunnetuin hitti taisi olla 'Electrica Salsa' vuodelta -86. Onneksi Väth kuitenkin luopui pop-tähteydestä ja siirtyi dj:ksi ja technon pariin, muuten nykyinen tanssimusiikki olisi aivan toisenlaista, mitä se tänä päivänä on. Väthin 90-luvun alun tuotokset muokkasivat varsin suuresti elektronisen tanssimusiikin kehitystä. Etenkin 'L'Esperanza' ja 'The Harlequin - The Robot And The Ballet-Dancer'-albumi muokkasivat tuota maailmaa melkoisesti ja toimivat monille tämän päivän suurille tuottajille esikuvina.
Tuo alussa mainitsemani Omen-setti on varsin laaja läpileikkaus 90-luvun teknomusiikkiin. Ja tietenkin joku nyt ajattelee, että on laitonta ladata netistä 14 tuntia musiikkia ilmaiseksi ja paheksuu suuresti toimiani. Mielestäni tuollaisten livetaltiointien lataamisessa ei ole mitään väärää, sillä eiväthän ne sisällä yhtään täysimittaista kappaletta kokonaisuudessaan tai alkuperäisessä muodossaan. Kaupallisten julkaisujen lataaminen on aivan eri asia. Noh selittelyt sikseen, 'Ritual Of Life' löytyi youtubesta lähes kokonaisuudessaan, tosin itse video keskittyy lähinnä esittelemään herra Väthin ulkoasun muutosta vuosien varrella.

maanantai 12. toukokuuta 2008
Timbaland feat. Madonna
Nyt sitten lähti viimeisetkin kunnioituksen ja kiinnostuksen rippeet Madonnaa kohtaan. Aiemmilla levyillään Madonna on käyttänyt maailman parhaimpia ja innovatiivismpia tuottajia, kuten mm. William Orbit ja Stuart Price. Nyt kyseinen rouva kuitenkin päätti kääntyä maailman yliarvostetuimman itserakkaimman tuottajan , Timbalandin puoleen. Toisena tuottajana levyllä muistaakseni on parin vuoden takaisten poptrendejen luoja Pharrell, joka onneksi on hieman Timbalandia omaperäisempi. Ja yllättäen levy myy ihan sikana, vaikka biisit ovat yksitoikkoisia r&b/pop renkutuksia. Ensimmäinen singlejulkaisu '4 minutes' on yksinkertaisesti tylsä, vaikka mukana pyörii Justin Timberlake. Kaiken lisäksi Timbaland on tunkenut itsensä taas kerran kappaleen musiikkivideolle jotain kliseitä laukomaan. Timbaland taitaa olla muuten ensimmäinen tuottaja, joka mainitaan oikean artistin rinnalla biisin esittäjänä. Jossain haastattelussa tämä plagioinnin kuningas vaatimattomasti julisti tuottavansa ainoastaan hittejä. Helppohan se on hittejä tehdä, kun ei tarvitse tekijänoikeuksista välittää ja omatunto ei soimaa muilta artisteilta varastaessa. Timbaland saapuu muuten kesällä Suomeen esiintymään. Toivottavasti joku tajuaa haastaa oikeuteen plagioinnista.
Noh, pitäisi varmaan jättää hittimusa elämään ihan omaa elämäänsä ja keskittyä johonkin muuhun. Radiosta voisivat kyllä hiemna karsia Timbalandin tuotoksia, jopa YleX:llä niitä on liikaa soitossa.
Noh, pitäisi varmaan jättää hittimusa elämään ihan omaa elämäänsä ja keskittyä johonkin muuhun. Radiosta voisivat kyllä hiemna karsia Timbalandin tuotoksia, jopa YleX:llä niitä on liikaa soitossa.
lauantai 3. toukokuuta 2008
Hercules and Love Affair
Uusin suosikkini: Hercules and Love Affair - Blind. Kannattaa myös tarkastaa koko albumi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)