Pienen tauon jälkeen pitää tännekin jotain taas laittaa. En yksinkertaisesti ole keksinyt mitään järkevää aihetta, joten bloggailu on vähän jäänyt.
Noh, koska on kesä ja ainoa oikea paikka viettää kesää on Ibiza, niin laitetaanpa jotain Ibiza aiheista tällä kertaa. Tasan 21 vuotta sitten, vuonna 1987, Ibizasta tuli maailman acid house keskus, eikä sen jälkeen saarella ole soinut huono musiikki (muutamaa poikkeusta huolimatta). Acid house tosin on korvaantunut muilla housen ja teknon muodoilla, mutta meininki on säilynyt. Saarella pystyi bilettämään aina tähän vuoteen asti 24 tuntia vuorokaudessa, kunnes paikalliset viranomaiset päättivät kieltää klubien aukiolon päivällä. Kaikenlaisista aamu- ja päiväbileistä jouduttiin luopumaan, mutta muuten meno saa jatkua ennallaan. Uusilla rajoituksilla viranomaiset halusivat hieman rauhoittaa ja siistiä saarta, Ibizalla kun asutaan ja eletään myös ihan oikeasti, eikä vain biletetä.
Vaikka Ibiza tunnetaan lähinnä bilepaikkana, on saarella myös ihan oma historiansa, mikä näkyy ennen kaikke kaupunkien arkkitehtuurissa. Saari on ollut vuosien saatossa niin muslimien kuin kristittyjenkin valtaamana, jo muinaiset roomalaiset asustivat saarta. Se kuuluu Baleaarisiin saarin Mallorcan ja Menorcan kanssa ja on siis osa Espanjaa. Saaren bilehistoria alkoi 1960-luvulla, kun saarelle saapui suurin joukoin hippejä nauttimaan elämästään. Saarelle ryhdyttiin myös tekemään seuramatkoja, mutta hyvin nopeasti 1980-luvulla Ibizasta tuli maailman bilekeskus, jonne etenkin julkkikset tapasivat tulla juhlimaan.
1980-luvun lopulla Ibizalta levisi muualle Eurooppaan baleaarinen house ja nykyinen konemusakulttuuri sai alkunsa. Baleaarinen house sai alkunsa Amnesia-klubilta, jossa Dj Alfredo soitteli levyjä muiden baarien sulkeuduttua. Alfredo yhdisteli disko- ja pop-hittejä elokuva- ja tv-tunnareihin ja loi näin aivan uudenlaisen musiikkisuuntauksen. 1987 saarelle rantautui acid house ja seuramatkalaiset saivat vähitellen siirtyä muihin kohteisiin bilekansan tieltä. Bilettäjien myötä saarelle rantautuivat myös huumeet ja rikollisuus. Saarta yritetään nyt puhdistaa laittomuuksista ja poliisi valvoo klubien toimintaa varsin tiukasti. Viime vuonna viranomaiset sulkivat muutamaksi viikoksi huumeisiin liian suopeasti suhtautuvia klubeja ja tänä vuonna klubit joutuvat pitämään ovensa kiinni päivisin. Ibiza on kuitenkin jo pitkään ollut bilesaari, eikä sitä ihan helpolla muuksi muuteta. Jopa paikalliset viranomaiset tietävät sen.
Tähän perään vielä muutama vanha Ibiza-hitti
Art Of Noise: Moments In Love
A Guy Called Gerald: Voodoo Ray
808 State: Pacific State
Ja vielä Ibizan tunnetuimmalta rantakahvilalta nimensä saanut Energy 52: Cafe Del Mar
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti